Tuesday, 22 July 2008

Ilta Sellossa

Käytiin sitten isän kanssa Sellossa hieman kiertelemässä, ja eihän mun pitänyt ostaa mitään.. Mutta tarttui mukaan hieman jotain uutta, valitettavasti en jaksanut ottaa kuvia paidoista mitä ostin, mutta ehkä lisään ne vielä jossain välis tällä viikolla.

Ostin esimerkiksi nämä kissamaiset aurinkolasit Accesoriesista, maksoivat vain 5e koska olivat -70% alessa! ;) En ole ihan vielä tottunut niihin koska viimeset pari vuotta minun aurinkolasini ovat olleet niin suuret.

Korun ja laukun ostin H&M:ltä ajattelin että tuo kirjekuori laukku on niin iso että sitä voisi pitää myös arkena. :) JA tuota korua olen himoinnut jo kauan.

Monday, 21 July 2008

MATKIJA

Tää nyt on näkynyt jokaisen blogissa, mutta olihan se pakko tehdä itsekkin


Ohjeet:
1) Vastaa kysymyksiin etsien vastaukset Googlen kuvahaun avulla
2) Valitse kuva kuvahaun ensimmäisiltä sivuilta

1) Ikäsi seuraavana syntymäpäivänäsi?

Jep täytän ens vuonna jo 20vuotta. :D Kuva


2) Minne haluaisit matkustaa?

Baseliin Sveitsiin, yksinkertaisesti yksi maailman upeimmista kaupungeista. Kuva


3) Lempipaikkasi?

Sohvalla katsoen telkkaria. AINA :D Kuva

4) Lempitavarasi?

Nintendo DS Lite ;) Oon aivan koukussa siihen, pelaan koko ajan. Ja niinpä onkin kauhea nörtin leima otsassa. Kuva

5) Lempiruokasi?

Tällähetkellä rakastan erityisesti Tagliatellejä. :) kastikkeella ei niin väliä.

6) Lempieläimesi?

Koira tietysti, erityisesti Mäyris<3 href="http://www.poochdogpark.com/breedofmonth/dachshundwmustard.jpg">Kuva

7) Lempivärisi?

Vaaleanpunainen tietenkin. ;) Kuva

8) Tämänhetkinen tunnetilasi?

Aika väsynyt.. Kuva
9) Kulkuneuvosi?


Pyörällä ja kävellen. :)

10) Mitä teit viime lauantaina?

olin krapulassa. kuva

11) Mitä teit viime sunnuntaina?


Join kun hullu. Kuva

12) Keneltä näytät?

kuullemma Ashley Olsenilta. Kuva




Meikkipussin aarteet

Esittelen teille nyt minun meikkini keskeisimmät kohteet. Ilman näitä meikistäni ei tulisi varmaan mitään(ihankuin siitä tulisi muutenkaan...). Mutta joo, kuvien kanssa tulee pientä esittelyä.Clarinsin Instant Smooth, tekee ihosta täydellisen! käytän tätä aina puuterin alla.


Clarinsin turkoosi kajal-kynä, tämän kesän hitti! Teen tällä vaihdellen ylä- tai alaluomelle rajauksen. Aivan ihanan kirkas.


BENEFITin maailman ihanimman tuoksuinen nude huulikiilto, joka tuli Glamourin mukana. :) Rakastan sitä. Tuoksuu hieman kookokselle ja vaniljalle



Me Me Me:n Drama Queen ripsiväri, ostin tämän ihan vain purkin perusteella Edinburghista. Se oli jotenkin niin ihanan näköinen. Tekee kyllä sellaiset Drama Queen ripset että huhhuh. :D Näyttää siltä kuin olisi aikamoiset tuuhennukset.

Helena Rubinsteinin Lash Queen ripsiväri, purkki taaskin aivan nami! JA ripsari tekee ripsistä tuuheat ja upeat. Molemmat näistä ripsareista on lähinnä iltakäyttöön.
Benefitin Some Kind-a gorgeous, josta olen aikaisemminkin jo hehkuttanut. Mutta kun se nyt yksinkertaisesti on täydellisyyden huipentuma! Pitäisi tilata sitä netistä lisää, kun eipä ole näkynyt Suomessa myytävänä. :(

Goshin huulipuna, täydellisen kirkkaanpunainen, en ole nyt kauheasti vielä uskaltanut kokeilla sitä, vielä vähän vierastan sitä mutta, oih se on täydellinen! ;)

Täti

Olen töissä eräänlaisessa huvipuistossa ja minut on koko kesän saanut raivon valtaan, kun vanhemmat tulevat lastensa kanssa luokseni ja päästävät suustaan "Näytäppäs Liisa-Paavo tädille ranneke". Siinä vaiheessa minulla sumenee silmissä ja rupeaa suututtaa tosissaan. Olen 19 vuotias, en 50vuotias vanhapiika. Olen pohtinutkin että millä nimikkeellä minua pitäisi kutsua. Neiti on liian jotenkin sievistelevä ja tyttömäinen nimike. Tyttö on ihan hyvä, mutta jotkut voivat vetää siitäkin herneet nenään, koska jos ei itse pidä tytöttelystä. Onhan sekin loukkaavaa jos on jo 20vuoden yläpuolella.
Pahin kommentti on ehkä tullut kun n.40-50 lääkäri kutsui minua rouvaksi ollessani käymässä lääkärissä. Minusta se oli todella loukkaavaa! Millä oikeudella hän minua sanoo rouvaksi? Toivoisin että te voisitte auttaa minua ja kertoa miksi pitäisi kutsua n. parikymppisiä naisia ilman että se särähtää korvaan ja on neutraali. :) Vaikea tehtävä!

Sunday, 13 July 2008

Kauneusikonit

Ajattelin vähän esitellä teille henkilöitä joiden tyyliä minä rakastan ja ketkä ovat aina innoittaneet minua, niin muodin kuin muidenkin suorituksiensa takia. Tietty listaa näin jälkikäteen katsoessa olisi sinne voinut laittaa vaikka ketä, mutta tässä nyt on tälläinen lista tälläkertaa. Hassua miten he kaikki ovat tummahiuksisia, mutta minulla itselläni on ollut vaaleat hiukset oikeastaan aina!

1. Vivien Leigh
Vivien Leigh on ollut elämäni parin vuoden aikana mahdottoman paha vaikutus siihen miten olen rakastunut 40-50 lukuihin. Hän on juuri se Vivien Leigh joka näytteli Scarlett O'Haraa Tuulen Viemässä. Olen rakastunut Tuulen Viemään niin kirjana kuin leffana. Vaikka Vivien onkin maannut niin kauan jo haudassa niin silti hänen elokuvansa ja kiistämätön kaunetensa eivät vain vanhene.

2. Audrey Hepburn
Jostain syystä minun ei tehnyt mieleni laittaa Hepburniä listalle, koska se on jo niin kliseistä, vaikka tosia-asiassa olen katsonut hänen elokuviansa jo pikkutyttönä. Minä vain lopetan yleensä käyttämästä jotain vaatteita/kuuntelemasta musiikkia etc. jos siitä tulee hirveä hitti. Mutta eihän sille mitään voi että Hepburn oli itse täydellisyys.

3. Romy Schneider
Nainen joka näytteli Sissi-elokuvissa, niistä elokuvista minä sain kipinäni vanhoihin pukudraamoihin. Tahdoin lapsena ja tahtoisin edelleenkin olla yhtä kaunis ja kiltti kuin Sissi. Mutta jotain yhteistä meissä oli, me kumpikaan emme pitäneet säännöistä ja olimme riehuvia poikatyttöjä.

4. Blair Waldorf alias Leighton Meester
Vihdoinkin vähän elävämpää listalle. Olen hulluna Gossip Girliin niin kuin moni muukin teini ja ehkä vähän vanhemmatkin. Ne vaatteet saavat kuolaamaan ja olen lukenut kaikki suomennetut kirjat. Rakastan Blairin klassista, mutta kumminkin hieman maustettua tyyliä. Ihanaa!

Saturday, 12 July 2008

Kenkämaniaa <3


On varmaan aika paljastaa minun kauneimmat, tai ainakin osa lempparikengistäni. :)

Nämä mustat Biancon kenkäni ostin joskus keväällä. Maksoivat 40e, ne ovat täydelliset jalassa. Ei vaan voi olla parempia mustia korkokokenkiä. Ainakaan tuolla hinnalla!!




Spirit Storen kengät! Olin ostanut jo aiemmin alempana näkyvät converset ja vannoin etten osta muita samana päivänä, mutta miten sitten kävikään. ;) Kirkkaat kauniit ja vihreät. Nää kengät kyl kerää katseita kadulla. Pidän näistä aivan liikaa.


Punaiset korkokengät ovat oikeastaan samanlaiset kun nuo Biancon mustat, mutta ostin nämä Irlannin matkalta. :D Vielä en ole kauheasti ehtinyt pitää näitä.




Äiti osti nämä minulle ennen matkaa Aleksi 13:sta. Käyttänyt ehkä 3 kertaa. Aivan hirveät kengät jalassa. Sattuu ja hiertää. Jos joku haluaa niin lähetän ilomielin ne pois.



Nämä kengät ostin Biancon alennusmyynnistä 10eurolla! Ovat tosiaan samat kuin nuo mustat, mutta jos lesti on hyvä niin miksen ostaisi joka värissä ;)


En osannut näköjään ottaa herkuttelevaa kuvaa näistä Edinburghin tuliaisista mutta ostin sieltä ihanat Babycham merkkiset tennarit. Ja huomio kaikki, olivat ensimmäiset tennarit mitä ostin omilla rahoillani.En todellakaan ole mikään tennari ihminen, mutta glitteri ja pehmeys tekivät teränsä, maksoivat n.70e






Ja sitten kauneimmat kaikista, kengät jotka ostin kun olin käynyt katsomassa Sex and the City elokuvan. :) Biancon punaiset sandaalit.

Sex and the City

kuva
Kaikki ovat varmaan käyneet jo katsomassa kyseisen elokuvan, minäkin kävin katsomassa sen jo monta viikkoa sitten. Miten kuvailisikaan parhaiten kyseistä elokuvaa. En pitänyt erityisesti koko elokuvasta, mutta voin rehellisesti myöntää että minulla meni kylmät väreet selässä koko leffan ajan VAATTEIDEN ja KENKIEN takia. Ajattelinkin nyt linkittää muutamia vaateparsia jotka varsinkin olivat minun mieleeni. Ja tietenkin heti leffan jälkeen minun oli pakko juosta Biancolle ja ostaa uudet kengät. Harmiksi leffan jälkeen kaikkien kauppojen vaatteet näyttivät niin ankeilta että tuli aikamoiset masikset edes kiertää Kampissa.

Mennään kumminkin suoraan asiaan eli vaatteisiin. ;)

Tuo niittivyö oli melkein jokaisen mekon päällä ja olen yrittänytkin etsiä joka kaupasta vähänkin vastaavanlaista vyötä, mutta suurin osa niittivöistä on niitä tavallisia kaksirivisiä vöitä joita jokaisen emon lanteilla roikkuu.

kuva
Ja mitä tulee tähän Samathan asuun, keltainen on niin vaikea väri. Kaikki keltaiset mekot tai paidat mitä löydän kaupoista, ne ovat jollain tapaa kaikki aivain väärän värisiä. Kuvasta tulee muutenkin mieleen että voisi ostaa koiralle saman värise vaatteet kun omatkin. Näyttäisi varmasti yli söpöltä.

Olen yrittänyt etsiä joka liikkestä myös järkevän näköisiä gladiaattori-sandaaleita, mutta kaikki näyttävät jollain lailla liian kovilta, tarkoittaen että tahtoisin nahan olevan pehmeätä ja mukavaa jalassa. :S

Kaiken kruunaa tietenkin Manolo Blahnikit. :) Leffan ehdottomat lempparikengät ovat nämä siniset. Katsoppas ylhäältä kuva.